Käsmä
Käsmä on kylä, joka sijaitsee Keminmaan kunnan aluella Lautiosaaren ja
hyypiön välimaastossa. Käsmänkylä nimitys on ollut olemassa jo viime
vuosisadan puolessa välissä ja on pikkuhiljaa vaipunut unholaan. Vanhojen
Käsmänkyläisten mukaan Käsmä alkoi akkunuskanavan sillalta ja päättyi
Hyypiön kylälle.
Käsmäläinen
Koko ja ulkonäkö
Uros Käsmäläinen kasvaa yleensä noin 170-185 senttimetrin korkuiseksi ja
voi painaa jopa yli 100kg. Käsmäläisen turkin väritys vaihtelee mustasta valkoiseen
ja paksuus senteistä olemattomiin. Käsmäläisellä on monipuolinen äänivalikoima,
johon kuuluu muun muassa karjahteluja, huutoa ja heavy-musiikkia.
Levinneisyys
Talvella käsmäläisen reviiri ulottuu Perämeren rannoilta aina Kivaloiden
pohjoispuolelle. Pohjois Suomen laskettelukeskuksien lisäksi heihin voi törmätä
ruotsin vuoristosta aina Pattayalle ulottuvalla alueella ympäri vuoden.
Ravinto
Käsmäläiset ovat lihansyöjiä tai ainakaan vielä ei ole tavattu yhtään
kasvisravinnolla toimeen tulevaa yksilöä. Käsmäläinen ei juurikaan syö raatoja,
ja sen syömät haaskat voivat olla enintään pari päivää vanhoja, jos niitä on
säilytetty esim. jääkaapissa. Juomaksi käsmäläiset hyväksyvät
tislattuja sekä mallaspitoisia juomia.